Ohjelmisto

Perjantai

Huom. Klikkaa elokuvan nimestä saadaksesi lisätietoja
12:00 Alkusanat
Kunnan hyvinvointijohtaja Pauliina Rovio ja festivaalin taiteellinen johtaja Markku Pölönen avaavat festivaalin.
12:10 Gabriel tule takaisin
Ohjaaja Valentin Vaala laati käsikirjoituksen Waltarin näytelmän pohjalta. Elokuvan Gabrielilla on esikuva todellisuudessa, Ruben Oskar Auervaara, aikansa julkkisrikollinen, jonka sukunimestä tuli yleisnimi tarkoittamaan naisilta rahaa huijaavaa ketkua. Elokuvan kerronta on hyvin ”vakuumi”, tiivis tapahtumaketju, joka johtaa arvattavaan lopputulokseen konemaisen sujuvasti. Ehkäpä Charlie Chaplinin ”Ranskan Auervaarasta” tekemä Ritari Siniparta vuodelta 1947, sen julma keveys, on toiminut Vaalan ohjaustyön innoittajana. Tarmo Mannin Gabriel, ”Teflon-Romeo”, luikertelee osansa läpi uskottavuuden rajamailla.
Ohjaaja: Valentin Vaala
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Mika Waltari
Kuvaaja: Eino Heino
Musiikki: Einar Englund
Pääosissa: Tarmo Manni, Emma Väänänen, Salli Karuna, Ilmi Parkkari, Ansa Ikonen
Ilmestymisvuosi: 1951
Kesto: 80 min min
14:00 Kuriton sukupolvi
Mika Waltarin näytelmä Kuriton sukupolvi vuodelta 1936 on uhrattu elokuvataiteen alttarille kahteen kertaan. Ohjaaja Ilmari Unhon tuoreeltaan 1937 ohjaaman version käsikirjoitus oli Waltarin käsissä ja perusteellisesti, elokuvan käsikirjoitus oli nimittäin 259 sivuinen järkäle. Nykyään käsikirjoituksen pituus tavallisesti 90–120 sivua, suunnilleen sivu ja minuutti. Matti Kassilan 20 vuotta myöhemmin ohjaamassa elokuvassa on edeltäjäänsä vähemmän tyhjäkäyntiä. Vaikka Waltari mainitaankin Juha Nevalaisen ja ”stadin slangi asiantuntija” Ritva Arvelon ohella uuden version käsikirjoittajaksi, hänen osuuttaan on arvioitu vähäiseksi. Kassilan versio on istutettu ”pärinäpoikien”, ”surinasussujen”, ”lättähattujen” ja Rock´n rollin maailmaan. Rockin olemusta kuvaili järkyttynyt urheiluselostaja Paavo Noponen radiossa 1956 näin: "Kiihkeät rumpusoolot kaikuvat, ja kaiken tämän keskellä karjuu tai uikuttaa Elvis Presley väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään..." Elokuvassa Tauno Palon vanha professori edustaa tuossa uudessa maailmassa muinaisjäännettä sivistyksen ja tapojen ajalta. Professori ja hänen poikansa Pellen uusi tyttöystävä Marja (Kaija Siikala) ylittävät sukupolvien välisen kuilun hätäisesti syttyvän ja mahdottomuuteensa hiipuvan ihastuksen ajaksi. Kuriton sukupolvi ei kuulu Kassilan parhaisiin, mutta on siinä hetkensä. Pieni knoppitieto: Einar Englundin, elokuvan säveltäjän, konsertto 12 sellolle soi Leos Caraxin ranskalaiselokuvassa Pont Neufin rakastavaiset (1991)
Ohjaaja: Matti Kassila
Tuotanto: Fennada-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Juha Nevalainen
Kuvaaja: Esko Nevalainen
Musiikki: Toivo Kärki
Pääosissa: Tauno Palo, Irma Seikkula, Jussi Jurkka, Maija Karhi, Matti Ranin, Kaija Siikala
Ilmestymisvuosi: 1957
Kesto: 94 min min
16:00 Kulkurin valssi
Toivo Särkän viivästynyttä Kulkurin valssia kuvattiin syksyllä 1940. Talvisodan loppumisesta oli runsaat puoli vuotta. Kelit olivat koleat, ja sade keskeytti kuvaukset tuon tuostakin. Käsikirjoittaja Mika Waltari oli sijoittanut elokuvaromanssin yltäkylläiseen kartanoympäristöön, ja kuvaavaa sota-ajan ahdingolle oli, että pitopöytään katetuille herkuille piti olla oma vartija, jotta jotakin jäisi kuvaakin varten. Tauno Palon kansainvälisen vertailun kestävä hurmurikarisma kannattelee elokuvaa, ja kun tarinan puolivälissä, George de Godzinskyn tunteikkaan musiikin säestäessä, Tauno ja Ansa löytävät toisensa tässäkin elokuvassa, on sodan muisto hetken aikaa vain kaukainen painajainen. Kulkurin valssi on yksi Suomen Filmiteollisuuden tuottamien elokuvien kirkkaimmista jalokivistä ja maisteri Toivo Särkän suuri voimannäyttö sekä tuottajana että ohjaajana.
Ohjaaja: Toivo Särkkä
Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Käsikirjoittaja: Mika Waltari
Kuvaaja: Felix Forsman
Musiikki: George de Godzinsky
Pääosissa: Ansa Ikonen, Tauno Palo
Ilmestymisvuosi: 1941
Kesto: 104 min min
18:15 Mistä kulta-ajan elokuvat saivat aiheensa?
Kotimainen elokuva on aina nojautunut vahvasti kirjallisuuteen, mutta ei pelkästään perinteisiin romaaneihin. Elokuvatutkijat Kimmo Laine ja Jaakko Seppälä luovat katsauksen siihen, mistä kaikkialta aiheita on löytynyt: novelleista, kansannäyttämöiltä, ajanvietelehdistä, sanomalehtilööpeistä ja vaikkapa iskelmistä ja ralleista.
19:45 Kaasua, komisario Palmu!
Matti Kassila joutui vaihtamaan tuotantoyhtiötä menestyksekkään Komisario Palmun erehdys elokuvan jälkeen. Tämä johtui siitä, että toimitusjohtaja Mauno Mäkelä ehti ensimmäisenä napata Mika Waltarin ensimmäisen Komisario Palmu romaanin oikeudet Fennada Filmille. Kaikeksi onneksi ohjaaja Kassila, joka myös dramatisoi romaanin elokuvakäsikirjoitukseksi sai käyttöönsä samat keskeiset näyttelijät kuin edellisessä Palmu-ohjauksessaan. Elokuvan kaikki herkulliset roolihahmot, tärkeimmästä vähäisimpään, on toteutettu valloittavan energisellä tavalla, ja vielä siten, että pieni teatraalisuus tuntuu olevan vain eräänlainen hauska kerronnallinen mauste! Itse ihailen joka katselukerta enemmän Rauha Rentolan pientä roolia, sisar Annaa, viinaanmenevää Paratiisi-seurakuntalaista, joka valehtelee poliisille niin että tapetit kupruilevat!
Ohjaaja: Matti Kassila
Tuotanto: Fennada-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Matti Kassila
Kuvaaja: Esko Nevalainen
Musiikki: Osmo Lindeman
Pääosissa: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela
Ilmestymisvuosi: 1961
Kesto: 99 min min
22:00 Noita palaa elämään
Kauhuelokuva on ollut harvinainen genre suomalaisessa elokuvassa. Linnaisten vihreä kamari 1945, Valkoinen peura 1952, Noita palaa elämään 1952, Kuutamosonaatti 1988. Olli Soinion mainio kauhukomedia Kuutamosonaatti oli vasta historian kuudes suomalainen kauhuelokuva! Roland Af Hällströmin ohjaama, Mika Waltarin suosittuun näytelmään pohjaava Noita palaa elämään ei kohauttanut kauhealla kauhullaan vaan poikkeavasti esitetyllä alastomuudella. Nyt ei ollut kysymys kiltin luontevasta ”suomalaiset ja sauna”- seksistä, eikä aamu-usvaisten uintikohtausten voyerismista, vaan peräti saatanallisesta nakuilusta. Itsensä liian vakavasti ottavassa elokuvassa on viljalti tahatonta komiikkaa, mm. erikoistehosteet ovat nykykatsojan silmin sietämättömän kömpelöitä. Ehkäpä jo tarinan peruskattaus on liian lähellä parodiaa: arkeologit kaivavat suosta esille satoja vuosia vanhan alastoman tytön, jonka hirmuinen seksuaalinen voima syöksee kunniallisen Hallbergin kartanon väen hulluuden pyörteeseen! Sensuuri leikkasi elokuvasta 14 metriä, noin puoli minuuttia, noidan repliikin: ”Ja minä tunsin, miten kätenne kosketti paljasta rintaani” ja arkeologin toiveen: ”Tahdon sulkea syliini nuoren lämpimän ruumiin – niityllä, kukkien luona alastomana, tulen lämmössä, veren lämmössä.” Saunakansaa elokuva ei erityisemmin kiinnostanut, mutta se saatiin myytyä Saksaan ja Yhdysvaltoihin.
Ohjaaja: Roland af Hällström
Tuotanto: Fennada-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Kaarlo Nuorvala, Viljo Hela
Kuvaaja: Esko Töyri
Musiikki: Tapio Ilomäki
Pääosissa: Toivo Mäkelä, Hillevi Lagerstam, Aku Korhonen, Helge Herala, Mirja Mane
Ilmestymisvuosi: 1952
Kesto: 80 min min

Lauantai

Huom. Klikkaa elokuvan nimestä saadaksesi lisätietoja
12:00 Nainen on valttia
Sota-aikaan naisten työnkuva laajeni käsittämään monia perinteisiä miesten ammatteja pelkästään siksi, että iso osa työikäisistä miehistä oli rintamalla, tai muissa puolustusvoimien osoittamissa tehtävissä. Näyttelijä Ansa Ikonen sai tehtäväkseen ohjata Mika Waltarin kirjoittaman koykäisen komedian ”Nainen on valttia”! Hän myös näytteli oopperalaulaja Kirstin Kalvan, elokuvan päähenkilön räväkän roolin ja esitti Heikki Aaltoilan säveltämät laulunumerot. Elokuva kuvattiin 1944, jatkosodan aikana. Kuvaukset alkoivat vähän ennen Helsingin suurpommituksia ja saatiin päätökseen juuri ennen Kannaksen suurhyökkäystä ja traagista, raskain miestappioin saavutettua torjuntavoittoa. Vaikka Ikonen hieman arastellen otti ohjaustyön vastaan toisena naisena suomalaisen elokuvan historiassa näyttelijä Glory Leppäsen jälkeen, kritiikki suorastaan ylisti Ikosen ohjausta, samalla kun haukkui käsikirjoittaja Mika Waltarin ”tekeleen” huolimattomaksi hutaisuksi. ”Nainen on valttia” jäi Ansa Ikosen ainoaksi elokuvaohjaukseksi.
Ohjaaja: Ansa Ikonen
Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Käsikirjoittaja: Mika Waltari
Kuvaaja: Armas Hirvonen
Musiikki: Heikki Aaltoila
Pääosissa: Ansa Ikonen, Ture Junttu, Aku Korhonen, Uuno Laakso, Unto Salminen
Ilmestymisvuosi: 1944
Kesto: 99 min min
14:15 Mika Waltari elokuvakäsikirjoittajana
Mika Waltari-seuran hallituksen jäsen ja toimittaja Risto Raitio kertoo Mika Waltarista elokuvakäsikirjana.
15:15 Omena putoaa...
Mika Waltari kirjoitti näytelmän ”Omena putoaa” 1946 vajaa vuosi menestysromaaninsa Sinuhe Egyptiläinen jälkeen. Ehkä korostaakseen teosten painoarvoa, hän omisti näytelmän mäyräkoiralleen Tiukulle. Suomi Filmin tuottama elokuva ”Omena putoaa” on toinen Valentin Vaalan yhteistyö Mika Waltarin kanssa. Omenalla on elokuvassa symbolinen kaksoismerkitys, kuolemansairas teollisuusneuvos pihtailee testamentin kirjoittamista ahneiden sukulaisten eduksi, jotka vain odottavat ”kultaisen omenan” putoamista suuhunsa. Toisaalta Perämies-Jaska ihastelee tytärtään repliikissään: ”Minun tyttöni, minun pikku tyttöni. Sinähän olet ovelampi minua. Ilona, minä olen ylpeä sinusta. Totta vie, sinä olet isäsi tytär. Omena ei putoa kauas puusta.” Elokuva sai aikanaan viisi jussipalkintoa ja käsikirjoitusta kehuttiin Waltarin siihen asti parhaaksi. Kuultiin sanottavan, että elokuva on lähes täydellinen, vain Ansa Ikonen puuttuu! Tenu-Kustaa, Murto-Kalle, Viski-Vihtori ja Ventti-Ville. Jo roolihahmojen nimet sellaisenaan kertovat elämänpiiristä johon elokuva sijoittuu. Elokuvan muistettavin hahmo on Ventti-Ville, jota Tauno Palo oli näytellyt jo teatterissa ja luonut vähäisistä aineksista hahmon, joka elokuvassakin varastaa jokaisen kohtauksen, jossa esiintyy. Mika Waltari puolusti elokuvan rakkaudella hahmoteltuja henkilöitä: ”Heidän syntinsä ja huijauksensa ovat häviävän pieniä sen rinnalla mitä maailmassa on tapahtunut ja parhaillaan tapahtuu”. Elokuvasta voi siis, hieman vaivaa nähden, löytää yhteiskunnallista sanomaakin.
Ohjaaja: Valentin Vaala
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Mika Waltari
Kuvaaja: Eino Heino
Musiikki: Einar Englund
Pääosissa: Toini Vartiainen, Tauno Palo, Reino Valkama, Valtteri Virmajoki, Pentti Viljanen
Ilmestymisvuosi: 1952
Kesto: 93 min min
17:30 Sinua, sinua rakastan -elokuvamusiikkikonsertti
Kokkolalainen Ykspihlajan Kino-orkesteri solisteinaan Oona Airola ja Miia Reko esittää elokuvista tuttuja sävelmiä ‒ sekä lainattuja, että Kino-orkesterin omia. Tuoreet ja yllättävät sanoitukset tuovat uutta kulmaa tunnettuihin kappaleisiin. Illan aikana puhutaan hiljaa rakkaudesta, mutta kysytään myös, etkö uskalla rakastaa? Ja tietysti lopulta tunnustetaan rakkautta täysin palkein vastikään edesmenneen Kaj Chydeniuksen ikimuistoisin sävelin ja Aulikki Oksasen sanoin.
19:00 Myöhästynyt hääyö
Edvin laine ohjasi elokuvan näytelmästä, jonka hän oli alun perin tilannut Mika Waltarilta. Elokuvakäsikirjoitukseksi näytelmän dramatisoi Juha Nevalainen. Nevalaista voidaan sanoa Laineen luottomieheksi, hän mm. sovitti Laineen ohjattavaksi viisi Väinö Linnan romaania, mukaan lukien Tuntemattoman sotilaan. Myöhästynyt hääyö on elokuva nuoresta avioparista, jonka onnen sulhasen ”eno helvetistä” uhkaa tuhota. ”Yhden huoneen näytelmä” saa elokuvaversiossa muutaman lisähenkilön ja joidenkin ulkokohtausten kautta lisähappea, mutta ei silti hengitä kunnolla. Edes naispääosassa säkenöivän Liisa Tuomen musiikkinumerot eivät pelasta potilasta. Elokuva menestyy lippuluukuilla keskitasoa huonommin.
Ohjaaja: Edvin Laine
Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Käsikirjoittaja: Juha Nevalainen
Kuvaaja: Marius Raichi
Musiikki: Harry Bergström
Pääosissa: Liisa Tuomi, Jussi Jurkka, Edvin Laine, Elsa Turakainen
Ilmestymisvuosi: 1960
Kesto: 80 min min
21:00 Komisario Palmun erehdys
Mika Waltarin dekkari Komisario Palmun erehdys julkaistiin 1940. Parikymmentä vuotta myöhemmin sitä tarjottiin Matti Kassilalle ohjattavaksi, tuotantoyhtiönä Suomen Filmiteollisuus. Kassila suostuin vasta kun sai neuvoteltua elokuvasovituksen valmisteluun ”ruhtinaalliset” kolme kuukautta aikaa ja budjetin, joka mahdollisti tavallista näyttävämmän epookkielokuvan toteuttamisen. Kassila on nimennyt Frank Capran hyväntuulisen mustan komedian Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (1944) Palmun erehdyksen esikuvaksi. Uransa elokuvantekijänä Matti Kassila on todennut alkaneen, kun hän pääsi aikanaan ohjaaja Valentin Vaalan oppiin. Vaala ja Capra, toimiva yhtälö jos pyritään jäntevästi etenevään kuvakerrontaan ja ilmeikkääseen näyttelijätyöhön. Toisin kuin esikuvansa, käyttää Kassila elokuvissaan runsaasti harkittuja, ilmaisullisia kameran liikkeitä. Kun Komisario Palmun erehdys, ensimmäinen Palmufilmatisointi, mainitaan, piirtyy tajuntaan heti kuva Kämpin kabinetista, jossa Leo Jokela, etsivä Kokki, laulaa pikkupäissään humppaklassikkoa ”Silimät tummat…”, ihan omiin nimiin, aidolla kansanmiehen paatoksella ja koreografialla. Haastattelin Matti Kassilaa 2007 Kari Paljakan dokumentissa Kuva elää! Hän vei minut Liisankatu 14 sisäpihalle, jossa aikanaan sijaitsivat Suomen Filmiteollisuus Oy:n kuvaushallit. Niissä halleissa kuvattiin yli sata pitkää elokuvaa. Kassila johdatti minut pyhään paikkaan, joka osoittautui lentopallohalliksi. Siinä tilassa kuvattiin aikanaan Komisario Palmun erehdyksen sisäkuvat. Pyysin ohjaajaidoliani näyttämään, missä kohti Kämpin kabinetin lavaste sijaitsi. Kassila käveli määrätietoisesti pallohallin keskivaiheille ja sanoi: ”Tässä se oli. Tuossa oli piano, Mäkelän Toivo oli soittavinaan, ja tässä, tässä Leo lauloi!” Liikutuin. Tiedossa on, että mestarietsivä Sherlock Holmes asui Lontoossa osoitteessa 221b Baker Street, mutta harva tietää Komisario Palmun kotiosoitteen. Frans J. Palmu asui Helsingin Kruunuhaassa Rauhankatu 11:ssä, muutaman korttelin päässä SF:n studioista.
Ohjaaja: Matti Kassila
Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Kuvaaja: Olavi Tuomi
Musiikki: Osmo Lindeman
Pääosissa: Joel Rinne, Jussi Jurkka, Matti Ranin, Leo Jokela
Ilmestymisvuosi: 1960
Kesto: 109 min min

Sunnuntai

Huom. Klikkaa elokuvan nimestä saadaksesi lisätietoja
12:00 Verta käsissämme
Verta käsissämme-elokuvan ohjasi William Markus, Liverpoolin lahja suomalaisen elokuvan kulta-ajalle. Hän ohjasi lyhyen uransa aikana, neljässä vuodessa, kahdeksan ihan kelpo elokuvaa, valitettavasti sensuurin kynsiin joutunut Verta käsissämme jäi hänen viimeiseksi ohjaustyökseen. Ura jatkui näyttelijänä. Elokuva perustuu Mika Waltarin pienoisromaaniin Ei koskaan huomispäivää. Elokuvassa tehdään syntiä, kadutaan ja kärsitään omantunnon tuskia. Pääparin, Astridin ja Viktorin romanttinen syrjähyppy muuttuu hetkessä painajaiseksi, kun pikkupoika jää heidän autonsa alle ja kuolee. Salatakseen suhteensa he kätkevät pojan ruumiin metsään. Elokuvatarkastamo esitti elokuvan esittämisen kieltämistä. Kiellon syitä löytyi lopulta kaksi: tarkastamo piti moraalittomana kohtausta, jossa Victor kantaa kuolleen lapsen metsään peittääkseen tekonsa. Tarkastamo katsoi tämän kohtauksen olevan huonona esimerkkinä, koska vastaavanlaisia rikoksen peittämisyrityksiä tapahtui tuohon aikaan paljon. Toiseksi, poliisin näkökulmasta kohtaus, jossa poliisin nähtiin käyttävän asetta pakenevaa vankia kohtaan ei ollut tapa, jolla poliisi olisi todellisuudessa menetellyt. Ylipäänsä elokuvan moraalia pidettiin arveluttavana. Elokuvantekijöiden julkisen valituksen ja suuren lehdistökohun säikäyttämä tarkastamo luopui lopulta täyskiellosta, edellyttäen että pakenevaa vankia ampuva poliisi leikataan pois. Elokuva sai kohusta paljon ylimääräistä mainosta, sitä markkinoitiin mm. lauseella ”Vain 7 sekuntia lyhennetty!”
Ohjaaja: William Markus
Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF
Käsikirjoittaja: Volodja Semitjov
Kuvaaja: Kauno Laine
Musiikki: Einar Englund
Pääosissa: Jussi Jurkka, Tauno Palo, Elina Pohjanpää
Ilmestymisvuosi: 1958
Kesto: 83 min min
14:00 Sinua, sinua rakastan -elokuvamusiikkikonsertti
Kokkolalainen Ykspihlajan Kino-orkesteri solisteinaan Oona Airola ja Miia Reko esittää elokuvista tuttuja sävelmiä ‒ sekä lainattuja, että Kino-orkesterin omia. Tuoreet ja yllättävät sanoitukset tuovat uutta kulmaa tunnettuihin kappaleisiin. Illan aikana puhutaan hiljaa rakkaudesta, mutta kysytään myös, etkö uskalla rakastaa? Ja tietysti lopulta tunnustetaan rakkautta täysin palkein vastikään edesmenneen Kaj Chydeniuksen ikimuistoisin sävelin ja Aulikki Oksasen sanoin.
15:30 Jokin ihmisessä
Aarne Tarkas on suotta väheksytty tekijä suomalaisessa elokuvassa. Hän oli ohjaajana teknisesti nerokas ja energinen erikoismies kun tarvittiin joku tekemään kehnosta käsikirjoituksesta toimiva elokuva mielellään viikossa ja halvalla! Tarkaksella oli unelmia vakavasti otettavan elokuvan tekemisestä. Jokin Ihmisessä on lähinnä tuota tavoitetta, synkkä rikoselokuva film noir hengessä. Waltarin pienoisromaani, josta hän käsikirjoituksen laati kuului kokoelmaan, jota kustantaja piti ”erinomaisen epämiellyttävänä, jossa on sairaalloisia piirteitä, joita ei meillä ole syytä tuoda kirjallisuuteen”. Tarkas kuvasi suhdettaan romaaniin näin: "Minua on aina kiinnostanut tämän novellin vilpittömyys, se että se esittää asiat kaunistelemattomina, juuri sellaisina kuin ne ovat. Ei tuoda mukaan mitään 'suurta rakkautta', kun kuitenkaan ei ole kysymys siitä, vaan pelkästä alastomasta kaikkinielevästä intohimosta. Elokuva pääsi teattereihin vasta kun loppua muutettiin, mutta silti määre, joka toistui nuivissa arvioissa, oli ”moraaliton”. Kriitikko Ywe Jalanderin näkemys poikkesi valtavirrasta: ”Karun realistista tyyliä noudatteleva elokuva kuuluu kotimaisessa tuotannossamme huippuluokkaan!” Tarkas itse piti elokuvaa uransa parhaana. Pieni knoppitieto: Einar Englundin, elokuvan säveltäjän, konsertto 12 sellolle soi Leos Caraxin ranskalaiselokuvassa Pont Neufin rakastavaiset (1991)
Ohjaaja: Aarne Tarkas
Tuotanto: Fennada-Filmi Oy
Käsikirjoittaja: Aarne Tarkas
Kuvaaja: Esko Nevalainen
Musiikki: Einar Englund
Pääosissa: Jussi Jurkka, Anneli Sauli
Ilmestymisvuosi: 1956
Kesto: 75 min min
16:50 Päätössanat
chevron-down