Valentin Vaala (1909‒1976) oli suomalaisen elokuvan kulta-ajan tunnetuimpia ja rakastetuimpia mestareita, jossa Jörn Donnerin sanoin ”ruumiillistuivat kunniakkaalla tavalla suomalaisen elokuvan parhaat ominaisuudet”. Vaala vakiintui 1930-luvulla Suomi-Filmin ykkösohjaajaksi ja ohjasi viidellä eri vuosikymmenellä (1929‒1963) kaikkiaan 44 pitkää elokuvaa.
Hänen töihinsä lukeutuvat esimerkiksi sellaiset elokuvaklassikot kuin Mustalaishurmaaja, Juurakon Hulda, Vaimoke, Linnaisten vihreä kamari, Niskavuori-elokuvien sarja, Ihmiset suviyössä sekä Gabriel, tule takaisin.
Vaala oli monipuolinen ammattimies, joka hallitsi suvereenisti eri lajityypit ‒ maaseutuiset idyllit poutapolvineen, kartanoromantiikan ja melodraaman, yhteiskunnallisen elokuvan ja amerikkalaistyylisen kepeän komedian sekä modernin kaupunkikuvauksen. Vaalan ura ohjaajana päättyi samanaikaisesti suomalaisen elokuvan studiokauden hiipumisen kanssa. Loppukaudellaan 1950- ja 1960-luvun taitteessa Vaala kokeili vielä iskelmäelokuvaa ja musikaalia sekä ohjasi muutamia varhaisimpia suomalaisia värielokuvia.
Vaikka Vaalalla on kiistaton asema suomalaisen elokuvan pitkän linjan mestarina, hänen tuotantoonsa löydetään jatkuvasti uusia näkökulmia. Vaalan elokuvissa on nähty niin nostalgian sävyttämää luonnontunteen ja maaseutuisen elämänmuodon taltiointia kuin sosiologisen tarkkaa urbaania ajankuvaa, roisia camp-asennetta ja modernin elämän hankauskohtien paikannusta. Myös Vaalan kosketukset kansainvälisen elokuvan kenttään ovat nousseet esille. Vaalan tuotanto ansaitseekin oman, ohjaajan nimeä kantavan elokuvafestivaalin. On aika keskustella siitä, miten ja missä konteksteissa Vaalan elokuvia katsotaan 2020-luvulla ja mikä on hänen perintönsä meille.
Kullakin Valentin Vaala -elokuvafestivaalilla on oma teemansa, ja jatkossa ohjelmistoon otetaan muitakin suomalaisen elokuvan kultakauden ohjaajia. Kesän 2022 festivaalin teemana oli ”Legendat” – esittelimme Valentin Vaalan ajan valovoimaisimpia tähtiä sekä heidän varjoonsa usein jääviä muita elokuvatyöntekijöitä. Vuoden 2023 festivaalissa keskitymme elokuvamusiikin maailmaan. Tarjolla on upea kavalkadi kulta-ajan musiikkielokuvia.